sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Karkkipaperipussukka ja pohjallinen pussukka

Toinen kunnollinen ja ensimmäinen vetoketjullinen pussukka jonka tein oli karkkipaperipussukka. Ihastelin niitä vasta  yhdellä kirpputorilla ja kun löysin netistä vielä helpon ohjeen, johon ei kummempia tarvikkeita tarvinnut, niin päätin tekaista sellaisen. Sopivasti löytyi kaapista vielä joulusuklaitakin niin ei tarvinnut lähteä suklaaostoksillekaan :D. Tein pussukan oikein itsenäisyys teeman mukaisesti fazerin suomi karkkipapereista ja vuorikangaskin on sinivalkoraitainen unohtamatta tietenkään vetoketjua, joka on myös sininen :D Paremmissa ohjeissa oli  käytetty kristallimuovia, mutta minä tyydyin kontaktimuoviin kun vasta kokeilin ja harjoittelin pussin tekoa. Loppujen lopuksi yhdistelin eri ohjeita ja pussista tulikin omannäköiseni.

Kuva on näköjään hieman heilahtanut, mutta kyllä siitä tuon vuorikankaan näkee :)

Tämän pussukan tuohon vetoketjuun en ole oikein tyytyväinen, mutta ensimmäiseksi vetoketjulliseksi pussukaksi menettelee.Tänäänkin ompelin yhden pussukan, harjoittelin pussiin pohjan tekoa. Ensin meinasi jo mennä hermot, kun en ollenkaan ymmärtänyt miten se pitää tehdä, mutta kokeilemalla tuo onnistui. Ensimmäinen yritys meni pieleen, mutta toisella kerralla meni oikein. Ongelmaksi jäi vain yhä edelleen, että miten saan molempiin reunoihin samankokoisen pohjan, vaikka mittaakin käytin apuna :) 




Pitäisi varmaan jo ruveta kokeilemaan jotain haastavampaa ommeltavaa tai ainakin erilaista, koska meinaa loppua jo ideat, mitä tekemiini pussukoihin laitan :)

♥ Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti