maanantai 10. helmikuuta 2014

Runebergin torttuja ja kauppakassi

Moikka taas! Täällä päin on useampia käsitöitä kesken ja leipomaankin olen innostunut uunipelkoni hieman hellitettyä, mutta jotain valmistakin esiteltävää jo löytyy. Viime viikon torstai eli 6.2. oli minulla vapaa päivä, joten edellispäivän kunniaksi täytyihän sitä runebergin torttuja väsätä. Oli taas hauska käydä kaupassa alkuviikosta ostamassa leipomiseen tarvittavia aineksia, kun saarioisen (?) vadelmamarmelaadi oli loppunut kuten myös mantelijauhe. Mantelista en itse tykkää, joten olisin halunnut sen jauheena, mutta kyllähän tuo mantelirouheen kanssakin maistui. Tein pienen taikinan, josta tuli tuli sopivasti 10 kappaletta torttuja minulle syötäväksi.



Lisäksi vihdoin löysin aikaa tarttua taas ompelukoneeseen ja ensi töikseni siirsin sen ruokapöydältä koulupöydälle, jonka jälkeen ompelin kangaskassin. Kassi oli oikein mukava ja yksinkertainen tehdä, joten näitä voisin hyvin tehdä lisääkin. Tykkään itse käyttää kangaskasseja kauppakasseina ja nyt sain juuri oikean kokoisen (hihnat ovat näin lyhyelle juuri oikean mittaiset, jotta kassi ei ole liian lähellä maata), kestävän ja kantokahvat ovat sen verran paksut että ne eivät poraudu kämmeniin, vaikka kassissa olisi kuinka painavia ostoksia. Ja miksipä kauppakassi ei saisi olla nätti!



Koulussa ei ole tenttejä ennen hiihtolomaa, joten nyt pitäisi olla aikaa tehdä vaikka mitä, kunhan saan keskiviikkoon mennessä laitettua vaihtohakemukseni menemään ja voin unohtaa sen ajattelemisen hetkeksi :) 

♥ Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti