lauantai 15. elokuuta 2015

Helppo penaali ja kangaskassi

Onpas edellisestä kerrasta kulunut aikaa! Mutta näinpä käsitöiden tekeminen ainakin minun osaltani yleensä menee eli kausittain. Välillä on aikaa ja erityisesti innostusta liiaksi asti ja välillä elämän muut osa-alueet vaativat enemmän huomiota. Keväällä vietin kolme kuukautta vaihdossa ja kesä meni töissä ja muuttohommissa. Kämppä alkaa näyttämään pikku hiljaa jo omalta ja ompelukonekin löysi uudesta asunnosta paljon paremman paikan. Enää se ei ole kaapin pohjalla vaan nykyään se majailee koulupöydän lipastossa helposti otettavissa. Ja tämä muutos helpotti huomattavasti ompelukoneen kaivamista pöydälle asti! Ja noh, muuttaessa huomasin myös sen, että on noita lankoja ja kankaita jo hieman päässyt kertymään, joten ajattelin että on aika rueta niitä hieman vähentämään.

Aloitin siis helposta kangaskassin ompelusta, koska niitä tarvitsee aina. Tällä kertaa tein kassin ilman vuorikangasta, koska näin se mahtuu pienempään tilaan (=pieneenkin käsilaukkuun). Ja ettei kassista tullut tylsä yksivärinen, ompelin siihen taskun tapaisen koristeeksi.


Pitkään olen suunitellut myös penaalin ompelemista ja vihdoin sain aikaiseksi kokeilla sitäkin. Ja nimenomaan kokeilla, versioni hieman kutistui ommellessa ja vetoketjun ollessa nipin napin liian pieni, joten se sopii vain lyhyille kynille :D Olen kuitenkin hyvin ylpeä tuotoksestani, koska se jopa näyttää ihan siistiltä!

Lunakin halus kuvaan
Tällaisia tuotoksia tällä kertaa. Ompelukone seisoo edelleen koulupöydällä, joten toivon mukaan ei mene yhtä kauaa kuin viimeksi että sain jotain aikaiseksi. :)


-Janita

3 kommenttia:

  1. Syksy on käsitöiden aikaa, huomaan sen joka vuosi tähän aikaan! :) Kiva nähdä ompeluksiasi pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  2. Pitikö siirtää ompelukone syrjään koulutöiden tieltä? :) Sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  3. Juu huomasin haasteen. Mulla alkaa syysloma torstaina niin väkertelen sen sitten lomalla! :) Neuleite valmistuu kyllä, mutta olen laiskalla tuulella laittamaan niitä blogiin :D

    VastaaPoista